maanantai 21. huhtikuuta 2014

Punottu pikkukori





Tein äidilleni pikkukorin muistilappujen ja kynien säilytystä varten. Kori on punottu notkeasta tapettipaperista, jossa on pyyhkimistä kestävä pinnoite. Leikkasin tapetista 3 cm:n levyisiä suikaleita, jotka taitoin pitkittäin kaksinkertaisiksi (ne voi halutessaan taittaa kolminkerroinkin, jolloin molemmissa reunoissa on taite). Kätevänä apuna leikkuuhommassa olivat tilkkutyövälineeni pyöröleikkuri, leikkuualusta sekä leveä tilkkutyöviivain.




Korista tuli 3 cm korkea ja ylempi punoskerros on kolmesta eri suikaleesta. Näin pystysuikaleiden päät saa työnnettyä kokonaan piiloon ja reunasta tulee tukeva. Korin leveys on 10,5 cm ja pituus 15 cm.




Säilytyskoriin mahtuu muistilappujen ja kynien lisäksi vähän muutakin pikkutavaraa.




Ohjeita ja ideoita korinpunontaan löytyy Punomon Tee itse sivuilta. Tämän tyyppisen korin voi tehdä esim. kahvikassin ohjetta soveltaen. Viistosti punottuun koriin, kuten Verso Designin Lastu-korit, löydät ohjeen täältä.


Verso Design Lastu-kori


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Värikkäitä virkattuja kukkia




Tällä viikolla eli 14. - 20.4.2014 vietetään valtakunnallista Taidon ja käsityön viikkoa. Viikon ovat ideoineet yhteistyössä Taitoliitto, Tekstiiliopettajaliitto ry ja Teknisten aineiden opettajat – TAO r.y. Osallistuminen ja mukana olo on kuitenkin mahdollista ihan kaikille. Järjestä pop up –tapahtuma, kutsu ystävät tekemään yhdessä, vie käsityöharrastus työ- ja opiskelupaikan kahvitauolle tai ideoi jotain muuta. Yhdistävänä teemana tänä vuonna ovat kukat: kuvioina, tuotteina, malleina.

Minä vien lankoja, koukkuja ja ohjeen näihin virkattuihin kukkiin omalle työpaikalleni työkavereiden iloksi ja virkistykseksi. Samalla ohjeella voit sinäkin virkata näitä raikkaan värikkäitä kukkia omaksi tai muiden iloksi. Niistä on riemua sekä pääsiäisenä että koko kevään!

Tarvitset näitä: erivärisiä puuvillalankoja (yksi väreistä valkoinen), sopivan kokoisen virkkuukoukun, sakset ja tylpän kanavaneulan. Kuvien kukat on virkattu Catania-langasta koukulla 3½.




Värillä 1: Virkkaa 5 ketjusilmukkaa ja yhdistä ne renkaaksi piilosilmukalla.

VINKKI: Jättäessäsi aloituksen ja värin vaihdon langanpäät virkatessasi silmukoiden sisään vältyt langanpäiden päättelyltä.




Virkkaa 4 ketjusilmukkaa, *pylväs renkaaseen, 1 ketjusilmukka*, toista väliä *…* yhteensä 7 kertaa. Sulje kerros piilosilmukalla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan. Katkaise lanka ja vedä viimeisen silmukan läpi – jätä n. 5 cm langanpää.






Valkoisella: Aloita virkkaamalla 3 ketjusilmukkaa ja 1 pylväs kahden edellisen kerroksen pylvään väliin (ensimmäinen kjs kiinnittää langan) sekä 1 ketjusilmukka. Jatka virkkaamalla *2 pylvästä, 1 ketjusilmukka* jokaiseen pylväsväliin eli yhteensä 7 kertaa. Sulje kerros piilosilmukalla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan. Katkaise lanka ja vedä viimeisen silmukan läpi – jätä n. 5 cm langanpää.






Värillä 2: Virkkaa yksi ketjusilmukka kiinni edellisen kerroksen pylväsparin väliin. Virkkaa 3 pylvästä ja 1 kiinteä silmukka samaan väliin. Jatka virkkaamalla *1 kiinteä silmukka, 3 pylvästä, 1 kiinteä silmukka* jokaisen pylväsparin väliin eli yhteensä 7 kertaa. Sulje kerros piilosilmukalla kerroksen alun ketjusilmukkaan. Katkaise lanka ja vedä viimeisen silmukan läpi – jätä n. 7 cm langanpää ja pujota se kanavaneulalla nurjalle puolelle 1 – 2 silmukkaryhmän alle. Katkaisen lankojen päät nurjalta.







Kiinnitä kukat halutessasi kukkaketjuksi: Virkkaa valkoisella langalla 20 ketjusilmukkaa tai niin pitkästi kuin on tarpeen. Virkkaa piilosilmukka kukan terälehden keskikohtaan ja jatka virkkaamalla 20 ketjusilmukkaa. Kiinnitä seuraava kukka piilosilmukalla ja jatka kukkaketjua samaan tapaan niin pitkästi kuin tahdot.




Tulostettavan ohjeen löydät klikkaamalla tästä. Virkkausintoa ja mukavaa Taidon ja käsityön viikkoa sekä levollista pääsiäisaikaa kaikille!





keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Something Oaty (KAL, osa 4)




Tuuma&toimi ylpeänä esittää: Somethig Oaty! Tulihan se ajoissa valmiiksi, tosin pikkutunneille perjantain puolelle venyi ennen kuin sain neuleeni sileytykseen. Aamulla oli vielä suht kosteahko, mutta onneksi on sellainen työpaikka, jossa saatan jopa neuleita kuivatella. Matkalle kohti Rovaniemeä puolilta päivin lähtiessäni oli aavistus kosteutta vielä taskujen tietämillä havaittavissa, mutta ei se käyttöönottoa haitannut.

Totesin jo muutaman tunnin jälkeen, että kyllähän tuo Semilla nyppyyntyy... On niin pehmeää ja hienokuituista lankaa. Kotona sitten käyttelin hieman sähköistä nypynpoistajaa ja taas näyttää pinta siloisemmalta. Mukavaa ja ihanan pehmoista on yllä ja saatan pitää ihan paljailla käsivarsilla ilman kutinaa.
Ravelrystä löytyy omat kommenttini pikkumuutoksiin, joita tein neuleeseen.




Sunnuntaina saimme tutustua Ottobre Designin toimintaan ja tiloihin päätoimittaja, designer Tuula Hepolan opastuksella. Ja mikä kangastaivas myymälän puoli olikaan! Korkealaatuisia trikoita ja kankaita oli useammassa huoneessa ja varsinkin pienemmille lapsille sieltä olisi löytänyt vaikka mitä. Tuula kertoi myös, että kaikkia Ottobre-lehdissä esiintyviä kankaita voi tiedustella ja tilata heiltä, mikäli niitä on vielä. Alla olevassa kuvassa on vain murto-osa valikoimasta, pienimmästä huoneesta.






Tuossa minun Lapin tuliaiseni: Katian paperiniintä virkattavaksi kesäkassiksi, turkoosia pellavaneulosta neuletakiksi, pallollista trikoota tunikaksi ja ruudullista ohuehkoa puuvillaa kesäiseksi mekoksi. Kankaiden värit ovat luonnossa heleämmät kuin kuvassa. Matkakaverilleni Miialle tarttui mukaan myös useampi kangas, vaikka menomatkalla vielä vannoikin olevansa ostamatta mitään. Paluumatkalla junassa suunnittelimme järjestävämme lähiaikoina muutamalle ompelevalle ystävälle ja kollegalle ompelulanit eli intensiivisen ompeluviikonlopun yhdessä. Ehkäpä saatte sitten nähdä täällä sen session tuotoksia.