keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Haastettuna

Sinulle-blogin Katja heitti haasteen esitellä tutustumisen arvoisia blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Tällainen haaste on meikäläiselle ihan yllättävä ja uusi homma - vaatii oikein pohdiskelua, miten asiaa tulisi lähestyä...

Reippaasti pistän tästä nyt esittelyyn muutaman kivan blogin, jotka ovat käsityön asialla kaikki, kunkas muutenkaan. Samalla tietenkin haastan myös heidät mukaan! Olkaapa hyvät:

  • Jääkarhumaan Maikku on kollegani ja maalla asustava pikkulasten äiti, joka tykkää kaikesta vanhasta ja kauniista ja on lisäksi innokas kierrättäjä.
  • Purnauskis blogista löytyy kaikenlaista itse tehtyä kivaa, välillä ohjeitten kanssakin. Näyttääpä tämän samaisen haasteen jo aikaisemminkin saaneen, mutta eipä lisäesittely kenellekään pahaa tee :)
  • Memmu on uusi tuttavuus, joka kirjoittelee blogiaan englannin kielellä. Blogista löytyy mm. nättejä virkattuja heijastimia ja kivoja kortteja.
  • Kaarisillan käsityö ei olekaan ihan tavallinen käsityöblogi. Siellä pääset tutustumaan porilaisen yhtenäiskoulun oppilaiden innolla ja taidolla tekemiin käsitöihin. Nykyperuskoulussa virkkauksenkaan ei tarvitse olla hikistä pannulapun vääntämistä - katso vaikka itse täältä.
  • Taitava tyyppi puolestaan on uuden uutukainen  Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n blogi, joka rakastaa käsityötä kaikissa muodoissaan.Taitava tyyppi kertoilee käsityökokemuksista ja ilmiöistä sekä ihmettelee, kyselee, vastailee ja jos ei osaa, ottaa selvää.

Mukavaa ja puuhakasta keväänodotusta kaikille käsityön ystäville! Vieköön alla oleva Kirsikankukka-koru ajatuksenne kevättä ja lämpimämpiä ilmoja kohti!









keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Pikaisesti pääsiäiseksi


Vieä ehdit surauttaa hauskoja kangastipuja pääsiäispöydän koristeeksi. Tiput ovat tosi helppotekoisia ja materiaaleiksi tarvitset vain kangasta, askarteluhuopaa, silmät (niitä löytyy esim. Tiimarista myös tarrakiinnitteisinä) sekä täytteeksi riisiä (tai muuta sopivasti painoa antavaa ryynimäistä ainetta). Tee vaikka vähän isompi Äiti-kana ja jokunen Pikkutipunen sen seuraksi.



Leikkaa kankaasta pala, joka on kaksi kertaa niin pitkä kuin leveä, mallissa mitat 8  x 16 cm. Leikkaa askarteluhuovasta nokkaa varten neliö (esim. 2,5 x 2,5 cm) ja heltta (esim. kork. 2 cm...1,2 cm ja lev. 3 cm). Silmiksi valitsin tällä kertaa napit.



 Taita nokkapala viistosti kaksinkerroin ja kiinnitä se sekä heltta nuppineuloin kuten kuvassa.



Taita kangaspala kaksinkerroin ja ompele kahdelta sivulta kuvan mukaan suoraompeleella paininjalan etäisyydeltä - nokka ja heltta kiinnittyvät samalla.



Paina avoimen sivun reunoista 0,7 cm taitteet ensin sisään päin ja täytä sitten. Minä käytin tässä muovigranulaattia, jota sattui olemaan varastossa entisten projektien jäljiltä. Sitä ei ole kovin helposti saatavilla ja ainoa paikka mistä sitä nyt netistä löysin oli Halibears Humppilassa.



Sulje viimeinenkin sivu nuppineuloin ja ompele kiinni joko koneella tai käsin.



Kiinnitä vielä silmät ja tipusesi on valmis vastaanottamaan pääsiäistä kanssasi.




Jos aikasi ei riitä kangastipujen näpertelyyn, voit turvautua origamiin eli paperitaitteluun. Paperitipuja voi askarrella vaikka sopivan värisestä kierrätyspaperista. Alla kuvassa olevat tiput on taiteltu aikakauslehtipaperista ja niiden silmät on piirretty mustalla paksulla tussilla. Ohje paperitipujen tekoon löytyy Upon a Fold -blogissa olevasta pdf-taitteluohjeesta.



HAUSKAA PÄÄSIÄISEN AIKAA KAIKILLE!