maanantai 26. toukokuuta 2014

Päänpeittimiä, osa 1: Lippis




Nuorelle miehelle oli tullut sama ajatus kuin äidilleen: nyt pitäisi saada pää peittoon porottavalta auringolta. Liekö molemmilla muistunut mieleen henkilökohtainen kokemus männäkesiltä - auringonpistoksesta.




Äiti plarasi kaavalehtiään ja löysikin mielestään pojalleen sopivan mallin. Poikaa piti ihan pikkuisen vakuutella, hän kun ei perinteisesti ollut lippalakkimiehiä.




Ottobre-lehdestä 4/2006 löytyi malli 30 Canvaslippis, jossa riitti kokoja 50 - 56 sentiin
ja johon vaivaiset 0,5 senttiä oli lisättävä päänämpärysmittaan.




Mummolassa oli kaivettava kaappeja ja löytyihän sieltä viimein sopivaa kangasta.
Vuorikankaaksi päätyneestä Amy Butlerista oli tulossa hellehattu äiteelle itselleen,
mutta jalona ihmisenä hän malttoi uhrata siitä osan tähän projektiin
(toivottavasti riittää vielä siihen suunniteltuunkin tarkoitukseen...).




"Neulankärjestä" lähti uuden uutukainen lippis pojan matkassa junalla kohti Turkua ja tulevia kesäseikkailuja. Saattaapa se päästä jopa Italiaan saakka, mikäli osaa osoittautua toimivaksi ja hyödylliseksi.


torstai 15. toukokuuta 2014

Rätei vaan ei lumpui




Pikaistakin pikaisempaa on värjätä tiskirätti eli sieniliina reaktiiviväreillä.
Liinat ovat puuvillan ja viskoosin sekoitetta ja niitä myyvät ainakin Hobby Point ja  Emo-Tuotanto. Reaktiivivärejä saa samoista paikoista (linkit Emo-Tuotannon ja Hobby Pointin sivuille), mutta toki muualtakin ja niitä voi käyttää kaikenlaiseen luonnonkuitujen värjäykseen.

Mulla oli apuaineena tässä kalsinoitua soodaa veteen sekoitettuna (n. 2 rkl soodaa/litra hanakuumaa vettä).Siinä kastelin ensin rätit ja sitten sekoitin väriaineen (n. 5 ml väriainetta desiin soodavesiliuosta). Märän rätin upotus väriliemeen (kahteen liemeen liukuvärjätyissä, yhteen liemeen + esikuumennus + ruiskulla väriä täpliksi oranssissa). Kuumennus mikrossa minuutin parin verran kiinnittää värit tekstiiliin. Sitten vielä perusteelliset huuhtelut ja rätti kuivumaan (kuvaan kyllä kostutin ja silitin rätit edustuskuntoon).

Persoonallisia ja värikkäitä rättejä omaa arkea piristämään tai tuliaisiksi tuttaville!


maanantai 12. toukokuuta 2014

Värityskassi




Ostin Ikeasta Tidny-kangasta.
Tukevahkoa puuvillakangasta, jossa on mustalla valkoiselle painettuna kaikenlaisia maisemia ja monenmoisia ympärillämme näkyviä asioita ja tavaroita.




Ompelin kankaasta kassin ja kassiin kiinnitin mustasta kankaasta kantimet.
Laatikostani kaivoin esille tekstiilitussit ja rupesin värittelemään kassin kuvioita.
Ajattelin, että värittelen vain joitakin kuvioita ja osan jätän värittämättä.
Säilyy graafisuus ja kontrastit.




Kuvia voin väritellä myöhemmin lisää, jos siltä tuntuu.
Tämähän on kuin värityskirja, paitsi että on värityskassi!


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Jäätelöä, nam!




Sain Anjushkalta vinkin tähän kotitekoiseen jäätelöön, jonka alkuperäisohje hiukan eri maustein löytyy ruotsalaisesta Linnea's Skafferi -blogista. Uskomattoman hyvää sekä ihana rakenne ihan ilman jäätelökonetta. Ihan mahtavan helppoa ja nopeaa!
No, makeaa tämä on, mutta eihän tällaista kaloripommia voi paljoa syödäkään.

Alkuperäisohjeessa kerrotaan jäätelön riittävän kuudelle, mutta silloin annokset ovat jo aika runsaat. Ja samaisesta blogista löytyy muuten muitakin kiinnostavia ohjeita, mm. jäädytetyn mangojogurtin ohje.

Laitoin lisämauksi Marianne-rouhetta, joka teki jäätelöstä mukavan raikkaan. Vähemmän makeasta pitävälle sopii vaikkapa rouhittu tumma suklaa. Tarjota tätä voisi myös tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa. Aikaa pakastumiseen on varattava kuuden tunnin verran.




Tarvittavat aineet ovat yksinkertaiset: kuohukermaa ja kondensoitua maitoa sekä
makua antavaa ainetta oman mieltymyksen mukaan.




Kerma vatkataan vaahdoksi - melko pehmeäksi, mutta ei löysäksi.
Kondensoitu maito sekoitetaan hyvin joukkoon. Sekoittaa kannattaa kunnolla pohjia myöten, sillä kermavaahtoa raskaanpaa kondensoitua maitoa jää helposti kerrokseksi astian pohjalle.




Makua antava aine käännellään jäätelömassan sekaan ja massa kaadetaan sopivaan pakastusta kestävään rasiaan tai vaikkapa leipävuokaan. Minulla sattui sopivasti olemaan tyhjä Carte D'or rasia. Tosin kaikki jäätelö ei mahtunut siihen ja lopun purkitin pienempään muovirasiaan.




Ja sitten varsinainen resepti:

Helppo jäätelö ilman jäätelökonetta

5 dl kuohukermaa
1 prk kondensoitua maitoa
100 g Marianne-rouhetta tai tummaa suklaata rouheena (jätä vähän koristeeksi)

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kondensoitu maito ja sekoita hyvin pohjia myöten.
Kääntele jäätelömassaan Marianne- tai suklaarouhe. Kaada massa pakastuksen kestävään astiaan ja koristele pinta rouheella. Pakasta vähintään kuuden tunnin ajan.

Malta odottaa kunnes jäätelö on pakastunut ja nauti!