perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kesäinen raitakassi




Ompelin raikkaan värisen raitakassin kesän ensimmäistä kaupunkilomasta varten. Tarvitsin päiväreissulle Helsinkiin kevyen ja sopivan kokoisen kanniskeluvälineen, johon mahtuvat sekä henkilökohtaiset tavarat että jonkin verran pikkuostoksia. Meinasin ensin tehdä vaan mahdollisimman yksinkertaisen ja nopean surautuksen, mutta kuinka ollakaan ruokahalu kasvoi taas syödessä... Onneksi tarvikkeet löytyivät omista varastoista - myös nahkaiset kassinsangat, jotka kiinnitin käsin ommellen kankasikertaisella vahvalla tikkauslangalla.




Kassin sisälle tuli pari pikkutaskua, joihin mahtuvat puhelin ja bussikortti, sopivasti hollille. Avaimille on oma nauha, jonka päässä on karabiinihaka - avaimet on näin helppo kaivaa esille, eikä niitä tarvise ovea avatessa irrottaa nauhasta. Lisänä on myös vetoketjupussi lompakon säilytystä varten. Siihen on kiinnitetty nauha, jonka päässä on niin ikään karabiinihaka. Haan saa puolestaan kiinni kassin sisällä olevaan D-lenkkiin. Näin pysyy lompsa paremmin tallessa pitkäkyntisiltä ja mahdollisilta omilta unohduksilta. Kassiin kuuluu myös toinen pienempi vetoketjupussukka nenäliinoille, sillä ilman niitä en tule toimeen kesälläkään. Yläreunassa on kiinnittimenä 18 mm:n magneettineppari.




Kassikangas: Ikea Annbeth (loppunut myymälöistä)
Vuorikankangas: omista varastoista tukevaa puuvillavatiinia
Kassikankaita tukevoittamassa: kassikankaan taustalle silitettu ohut vanu (Vlieseline H 630) ja vuorikankaaseen napakka puuvillapohjainen tukikangas (Eurokankaasta)
Kassin sangat: Nahkaiset kiinniommeltavat nahkasangat, pituus n.70 cm (englantilaisesta verkkokaupasta)

Kassin mitat: korkeus 32 cm, leveys 38 cm, pohja 10 cm (sisätasku 12 x 17,5 cm, avainnauha 20 cm)
Lompakkopussin mitat: korkeus 14 cm, leveys 25 cm, pohja 3 cm (nauha 30 cm)
Nenäliinapussukan mitat: korkeus 9 cm, leveys 15 cm




Kassi on nyt käytännössä testattu ja hyväksi sekä toimivaksi havaittu :)
Terveisiä helteisestä Kaivopuistosta!


6 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän hieno kassi!

    VastaaPoista
  2. Hieno on. Sangat on aivan upeat, tuollaiset pitäisi hankkia itsellekin. Nuo pikku sisäyksityiskohdat antavat kyllä käyttömukavuutta mahdottomasti, avainnauha on aivan ehdoton. Minäkin olen muutaman kerran kömpinyt pihan toiselle puolella vara-avain paikkaan, ja avaimet ovatkin ollet laukun sekasotkussa pohjalla, kumminkin!
    Hyvää helsinginreissua!

    VastaaPoista
  3. Todella raikas ja tyylillä tehty!!!

    VastaaPoista
  4. tyylikäs, vetoketjullinen lompsatasku on tuiki tarpeellinen, niin paljon pitäkyntisiä on liikkeella jo koto Suomessakin valitettavasti

    VastaaPoista
  5. On kyllä kerrassaan hieno väsky. Ihanan kesäinen kuosi :)

    VastaaPoista