Halla
Pitkästä aikaa postaan ohjeen: pipo sai nimen Halla. Tosin kylmyys ja halla ovat tänä syksynä antaneet odottaa itseään vaikka kohta on jo marraskuun puoliväli!
Yhtäkkiä tuli tarve neuloa uusi pipo ja halusin pehmeän sekä aavistuksen pörröisen. Mohairin ja keskivahvan villan yhdistelmät ovat näyttäneet ovevan suosittuja neuleissa jo jonkin aikaa, joten päätin testata Dropsin Sky-lankaa (74% babyalpakkaa, 8% merinovillaa ja 18% polyamidia) ja Perminin Angelia (kid mohair 70%, silkki 30%), joita sattui löytymään omasta lankavarastosta. Ja hyvinhän ne toimivat yhdessä sekä värin että vahvuuden puolesta.
Pipon malli on pitkähkö ja siinä on leveä taite. Neule on helppo 1 oikein 1 nurin -joustinneule ja aloituksessa käytin ns. tubular cast on -tekniikkaa, johon on useampikin ohje netistä löydettävissä. Sitä kutsutaan myös joustavaksi italialaiseksi luontitavaksi ja toisissa ohjeissa käytetään pois purettavaa ylimääräistä lankaa, jolloin luodaan vain puolet tarvittavasta silmukkamäärästä. Joissakin ohjeissa taas luodaan silmukkamäärä kokonaisuudessaan, mutta ihan omanlaisellaan tavalla. Itse käytin tuota pois purettavan langan tekniikkaa, johon alla ohjeessa on myös videolinkki.
Tässä ohje lyhykäisyydessään:
Halla-pipo
Koko aikuisen
Langat Drops Sky 50g ja Permin Angel 25 g
Puikot nro 4 (käytin 40 cm pyöröpuikoa)
Mallineule 1 oikein 1 nurin -joustinneule
Luo 108 silmukaa haluamallasi luontitekniikalla. Jos haluat kokeilla tubular cast on -tekniikkaa, on tässä helppo ja yksinkertainen käyttämäni tapa videolla Dropsilta. Tässä luot siis vain 54 silmukaa ja 4 - 6 krs:n jälkeen yhdistät "ala- ja yläreunat" koko silmukkamääräksi.
Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena 31 - 33 cm ja aloita kavennukset:
Kavenna neulomalla 2 silmukkaa oikein yhteen koko kerroksen ajan. Neulo 2 kerrosta oikein. Neulo seuraavalla kerroksella taas koko kerroksen ajan 2 oikein yhteen.
Katkaise langat (jätä n. 15 cm pätkä) ja pujota tylpällä neulalla kaksi kierrosta jäljellä olevien silmukoiden läpi.
Päättele langat pipon nurjalle puolelle. Sulje aloitusreunan lankaa päätellessäsi alkuun mahdollisesti muodostunut pieni rako.
Kastele lopuksi pipo sileyttääksesi neuleen. Puristele ylimääräinen vesi pois, rullaa märkä pipo pyyhkeen sisään ja painele kosteutta pois neuleesta.
Kuivata pipo ilmavasti tasona.
Pipoon voit toki käyttää muitakin vastaavan vahvuisia lankoja, kunhan niiden jouksevuus (metrimäärä/paino) on vastaavaa luokkaa. Drops Sky juoksevuus on 50 g = n. 190 m ja Permin Angel 25 g = 210 m.
Mukavia neulehetkiä!
Kiitos ohjeesta, kivan näköinen pipo!
VastaaPoistaOlepa hyvä! Mukavia syystalvisia neulehetkiä!
VastaaPoista