maanantai 17. syyskuuta 2012

Itselle ja tuliaisiksi


Syksynsatoa on korjattu tai oikeammin sanottuna saatu työkaveri Outilta - omppuja kassikaupalla. Omput ovat jo ehtineet jalostua sekä erilaisiksi jälkkäreiksi että hilloksi. Kivan kirpakkaa ja raikasta hilloa tuli Dansukkerin sivuilta löytyneellä ohjeella. Lajike on keskihapokasta tuntemattomaksi jäänyttä viherkuorista sorttia, jota Outin rintamamiestalon pihanurkkauksesta saatiin tänä syksynä yli perheen oman tarpeen.

Omppuhillo Johannan makuun

2 kiloa kuorittuja ja paloiteltuja omenia
2 dl vettä
2 sitruunan mehu
1 kg hillosokeria
4 kanelitankoa

Kuori ja paloittele omena kerrallaan ja valuta saman tien päälle sitruunamehua tummumisen ehkäisemiseksi. Laita omenat, vesi ja kanelitangot kattilaan (käytin 5 litran kattilaa) ja keitä 5 - 10 minuuttia, jotta omenat osittain pehmenevät. Lisää hillosokeri ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Anna kiehua kevyesti 5 - 10 minuuttia välillä sekoittaen kunnes osa omenanpaloista on soseutunut, mutta osa jäänyt vielä kohtuullisen kokonaisiksi. Poista kanelitangot (huuhdo ja kuivata ne, voit käyttää niitä vielä uudelleen) ja purkita hillo puhtaisiin, kuumennettuihin (uunissa 100 asteessa) purkkeihin. Sulje purkit kuumina ja säilytä hillo viileässä.



Ystäväni Aila sai nimipäivälahjaksi purkillisen browniemixiä. Ohje oli uusimmassa Glorian ruoka ja viini -lehdessä (6/2012) ja näytti herkulliselta, ainakin lehden kuvassa. Kuivat aineet kerroksittain litran lasipurkkiin ja resepti mukaan! Perästä kuuluu (toivottavasti), tuliko leivonnaisista herkkua.

Pekaanipähkinäbrowniet (12 palaa)

1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
2 ½ dl sokeria
2 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä
2 dl rouhittua valkosuklaata
Lisäksi:
75 g voita
2 kananmunaa

Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita sillä aikaa kuivat aineet keskenään.
Vatkaa munat ja sekoita vaahtoon voisula sekä kuivat aineet haarukkavatkaimella nopeasti sekoittaen.
Vuoraa uunivuoka (n. 20 x 30 cm) leivinpaperilla. Levitä taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia. Pinta saa olla kypsä, mutta sisus vielä kosteaa.
Leikkaa haaleana 12 palaan ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Herkullisen kuulakasta syksyn jatkoa kaikille!

P.S. Toinen brownie-ohje löytyy blogistani täältä.

6 kommenttia:

  1. Oi nam nam nam! Tuo purkillinen mixiä on mahti-idea! Mikä sen huipumpaa kuin antaa lahja, jolle varmasti tulee käyttöä ja joka on herkullinen!

    VastaaPoista
  2. Istahdin alas, avasin netin etsiäkseni kainuun kukkalapasten ohjetta.. Tieni löysin tänne ja lapasten kohdalle jätinkin jo viestini, mutta piti ihan tulla kertomaan, että ihastuttava blogisi koukutti heti sen verran, että tuli luettua kaikki -koko sisältö yhdellä istumalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :D
      Bloggailen aina silloin tällöin, kun on aikaa ja idea. No, ideoitahan kyllä olisi, vaan ai aina aikaa ;)

      Poista
  3. kiitos omenahillo reseptistä! (äiti antoi vinkin blogiisi..) tulikin tarpeeseen. :)
    - anna.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista