sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Vierailulla Succaplokki-tehtaalla


Minulla ja parilla kollegallani oli tilaisuus vierailla Paimiossa Succaplokin kivijalkatehtaassa ja tehtaanmyymälässä juuri ennen puodin virallista avaamista elokuun alkupäivinä. Succaplokki on varmaan joillekin lukijoistani jo tuttukin, pieni yhden miehen (ja naisen) yritys. Siellä valmistuu neulojille hauskoja ja hyödyllisiä tarvikkeita ekologisesti kierrätysmuovista, jota saadaan teollisuudessa syntyvistä hukkapaloista.


Tehtailija Aleksi Viirilä esitteli kiinnostuneille vierailijoille ihkaensimmäistä sukkaplokin prototyyppiään. Sukkaplokki eli sukanpingotin on väline, jonka avulla vastavalmistuneet sukat saadaan sileytettyä, kun ne kostutettuina oiotaan muotoonsa plokin päälle ja annetaan kuivua siinä. Toki voi valmiit sukat vetää suoraa jalkaansa ilman sen kummempia kommervenkkejä, mutta jos antaa sukat vaikkapa lahjaksi on paljon viimeistellympää ja hienompaa, että ne ovat sileät ja niiden neulospinta tulee kauniisti esille.


Tehtaan sydän on laserleikkuri, joka Aleksin tarkkojen tietokonesuunnitelmien mukaan leikkaa aihiot muovipleksistä. Leikkausvaiheen jälkeen tuotteet on vielä käsin viimeisteltävä, jotta terävät kohdat saadaan pois.



Ja kuten kuvasta näette, Aleksi on vikkelä poika viimeistelemään - siinä saa Ropotti-puikkomitta poikineen kytiä!


Succaplokin valikoimiin kuuluu sukanpingottimien lisäksi monenmoisia tarvikkeita kuten neuletiheysmittoja, silmukkamerkkejä ja puikkomittoja. Kuvan keskellä oleva Paavo Puiccomitta on tehtaan suosituimpia tuotteita. Eikä siinä vielä kaikki: Paavo on juuri saanut pikkuveljen - Mini-Paavo -korvakorut syntyivät asiakkaan aloitteesta :) Ja niitä on hurjan ihanissa eri väreissä Punomon verkkokaupassa!


Succaplokin tehtaalla ja lähettämössä vallitsee ihailtava siisteys ja järjestelmällisyys. Maailmalle lähtevät tavarat ovat kaikki kiltisti omilla paikoillaan. Kutimiaan varten voi sieltä tilata itselleen myös kätevän Knitting is not a crime -kassin, joka on Aleksin vaimon Pauliinan käsialaa. Kassit ommellaan niin ikään kierrätysmateriaaleista ja niissä on sisäpuolella kätevästi taskuja vanhoista sammareista.


Tehtaalta saa niinikään omaa suomenlampaan villasta valmistettua nylonvahvisteista Hieno-sukkalankaa, joka on tehtailijoiden ja läheisen pienkehräämön yhteistyön tulos.


Succaplokki-tehtaanmyymälä löytyy Paimiosta osoitteesta Mäkeläntie 3, mutta sinne asti ei välttämättä tarvitse matkustaa hankkiakseen näitä ihania joka neulojan hyödykkeitä. Punomo on verkkokauppa, josta niitä saa kätevästi tilattua ja samalla tulet tukeneeksi Käspaikan (muuttuu kohta myös Punomoksi) olemassaoloa :)


Succaplokin löydät myös facebookista ja käsityömessuilta eripuolilta Suomea (mm. Suomen kädentaidot -messuilta Tampereella 16. - 18.11.2012).


Tässä vielä esittelyssä omat hankintani tutustumisreissulta: Hieno-sukkalankaa hunajaisen keltaisena, pienempi Silmuccaruutu, Knitting is not a crime -nappi (kiinnitettäväksi joskus valmistuvaan käsityökassiin) sekä legopalikoista tehtyjä Silmuccamerkkejä. Ja kaikki kietaistiin ympäristöystävällisesti sanomalehtipaperista tehtyihin paperipusseihin!

4 kommenttia:

  1. Mainio liikeidea ja kivannäköisiä juttuja, pitää shoppailla tuolla! Kiitos vinkistä!

    ps. sanavahvistuksen poisotto vois olla ihmisystävällinen ele. Miullekin vinkattiin sen poistosta hiljan ja vinkkailen etiäpäin :) Oon meinaa tässä yrittänyt jo viisi kertaa kommentoida, mutta sanavahvistus ei ole mennyt läpi...

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä...tutkailen, josko löydän mistä se tehdään...

    VastaaPoista
  3. Kiva juttu, kiitos!

    VastaaPoista