sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kesäinspiraatiota Ikeasta





Kyllä tuli kevättä rintaan ulkona vallitsevasta harmaasta sadesäästä huolimatta! Pongasin nimittäin netistä Ikean Nipprig-malliston, jonka pitäisi olla saatavilla toukokuusta alkaen. Näistä näyttävät varsinaiset sisustusbloggarit hehkuttaneen jo pari kuukautta sitten. Kuten kuvasta näkyy sarjaan kuuluu sekä kalusteita että muuta kivaa mm. rottingista, vesihyasintista ja banaaninlehdistä.






Erilaiset korit on aina olleet mun mieleen. Kannellisia säilytyskoreja on sarjassa sekä värjättyjä että luonnonvärisiä. Ja eri kokoja tietty.




Tästä kassista tämä mun innostus oikeastaan lähti - fiinin luonnollinen Ikea-kassi!






Kudottuja tuotteita on mattoina ja pöytätabletteina. Eteisen maton vois kesäksi korvata tuollaisella meriheinäisellä ja nuo tabletit olis kans aika kivat.




Sermiä me ei sisällä tarvita, mutta sopiskohan tuo parvekkeelle... Auriko räkittää paistaessaan sinne koko iltapäivän, joten sermi saattais toimia jonkin asteisena suojana.




Tuollaiset ruukunsuojakorit parvekkeelle kans! Tuoli ei harmi kyllä mahdu meidän miniparvekkeelle.




Ja miltähän näyttäisin lierihattu päässäni kesäkadulla... Pitkähelmainen hellemekko yllä, tietty! Ja työhuoneen hyllyn päällä kesää odotteleva korikassi olalla!

Täytyy olla valppaana ja seurata koska nämä saapuvat paikalliseen Ikeaan, etteivät pääse loppumaan ennen kuin ehätän paikalle. Koko Nipprig-kokoelman ja tietoja kuvineen tuotteiden valmistuksesta näet tästä pdf-vihosta.

Hyvää kesän odotusta - onneksi ihan kohta on jo vappu!


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Piristystä olkkariin





Talven jälkeen olohuone kaipasi freesausta, joten raivasin vähän. Tai oikeastaan aika paljon. Roinaa lähti ikkunalta ja hyllyiltä säilytyslaatikkoihin. Ostettiin uusi matto Askosta (vähän pilkistää kuvan alaosassa). Sitten piti päivittää tyynynpäälliset.

Eurokankaasta löytyi pitkulaisen tyynyn leveäraitainen kangas (Eero Aarnion design). Omista varastoista kaivoin valkoisen pellavan, johon painoin kirjainleimasimilla ja kankaanpainovärillä kevätrunon. En halunnut pelkkää mustavalkoista, joten yksi tyynyistä sai ylleen lempeän keltaisen pellavapäällisen (sekin Eurokankaan valikoimista). Tällaisiin perustyynynpäällisiin ompelen nykyään piilovetoketjut alareunaan - ne on niin kätevät kiinnittää ja huomaamattomat käytössä.




Runotyynyn runo on Risto Rasan esikoisteoksesta Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971). En ole mikään varsinainen runotyttö, mutta on mulla muutama klassikko hyllyssäni (niinkuin Tiitiäisen satupuu...). Tämän Rasan kirjan olen saanut jouluna 1977 kaveriltani Pirkolta. Risto Rasan tuotannosta löytyy lyhyitä, naivistisen avoimia ja arkisen lämpimiä runoja. Siis just sopivia tällaisiin pikku painoprojekteihin.





sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Aah, naan-leipää!




Mikäli olet joskus ruokaillut intialaisessa tai nepalilaisessa ravintolassa, tiedät miten hyvää onkaan naan-leipä. Eilen mies oli vailla intilaistyyppistä ruokaa, joten kokkasin Chicken Tikka Masalaa. Samalla sain päähäni kokeilla myös naan-leivän tekoa.

Meillä ei juurikaan intialaisia ruokia harrasteta, vaikka kaapista löytyikin purkki garam masala-seosta. Kanakastikkeen tein useamman eri reseptin variaationa, niitä kun tuntui löytyvän niin monta erilaista versiota, enkä halunnut ihan valmiista purkkiseoksesta lähteä liikkeelle.

Samoin oli naan-leipäreseptien kohdalla. Toisissa oli nostatusaineena hiiva, toisissa leivinjauhe ja joissakin oli jopa kumpaakin. Sopivan tuntuinen ohje löytyi Ellan reseptit -blogista.

Tässäpä se hieman omin sanoin editoituna:

Naan-leipä
8 kpl
1 dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl sulatettua voita
1 muna
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
+ pari rkl sulatettua voita voiteluun 

Lämmitä maito hieman kädenlämpöä lämpöisemmäksi. Sekoita joukkoon kuivahiiva ja sokeri. Lisää jogurtti, muna, voi sekä suola ja sekoita tasaiseksi. Lisää vehnäjauhoja vähitellen ja sekoita käsin tasaiseksi taikinapalloksi. Vaivaa, kunnes taikina ei enää tartu käsiin. Laita kulhon päälle leivinliina tai kelmua ja jätä kohoamaan lämpöiseen paikkaan vähintään tunniksi.

Jaa taikina 8 osaan. Kauli hyvin ohuiksi pisaran tai soikion muotoisiksi. Sulata voi voitelua varten. Kuumenna paistinpannu. Paista leipiä keskilämmöllä yksi tai kaksi kerrallaan (riippuu pannun koosta), kunnes alapuoli on saanut väriä ja yläpuolelle on muodostunut kuplia. Paista vielä toiseltakin puolelta pari minuuttia. Nosta pois pannulta ja voitele molemmin puolin voisulalla.

Vaihtoehtoisesti leivät voi paistaa myös 250 asteisessa uunissa grillivastuksen alla. Leivinpelti kannattaa silloin laittaa uunin ylätasolle kuumenemaan samalla, kun säädät uunin päälle. Sujauta pellille neljä leipää ja paista 5 – 7 minuuttia (tarvittaessa käännä ja paista vielä pari minuuttia toiseltakin puolelta). Voitele leivät molemmin puolin voisulalla.


Tarjoa leivät heti lämpiminä esimerkiksi intialais- tai aasialaistyyppisen ruoan seurana. Hyviä ovat toki muutenkin!

Tulosta resepti pdf-tiedostona täältä!