keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Iltapalaksi piirakkaa



Emännöin eilen elämäni ensimmäisiä Tupperware-kutsuja ja vierailta oli tupa täynnä.

Tarjolla oli esittelyn lisäksi sekä suolaista että makeaa syötävää ja tässä resepti suuren suosion saavuttaneeseen sipulipiirakkaan.

Resepti on tullut vuosia sitten Pentikin piirasvuoan kylkiäisenä ja on nimeltään


Herkuttelijan sipulipiirakka


Pohja
100g voita pieninä kuutioina
100g kypsää perunaa jauhettuna/raastettuna(1 iso tai 2 pienempää)
2 dl vehnäjauhoja
½ rkl kylmää vettä

Täyte
400 g sipulia (n. 5 keskikokoista)
20 g voita
2 rkl (balsami)viinietikkaa
1 tl Herbes de Provence yrttiseosta
½ tl suolaa
mustapippuria
50 g fetajuustoa ja/tai 1½ dl juustoraastetta (ohjeessa joko tai – laitan yleensä molempia)
1½ dl ruokakermaa
1 kananmuna

Kuori ja viipaloi sipulit. Paista niitä voissa, lisää viinietikka ja mausteet. Hauduta muutama minuutti.
Nypi voi, jauhettu peruna ja vehnäjauhot sekaisin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.  Lisää hieman jauhoja, jos taikina on vielä tarttuvan kosteaa.
Painele taikina piirasvuoan (Ø 26 – 28) pohjalle ja reunoille.  Esipaista pohjaa 225 ⁰C n. 5 minuuttia.
Levitä sipuliseos pohjan päälle ja sen pinnalle murustettu feta sekä juustoraaste.
Vatkaa munan rakenne kulhossa rikki ja sekoita siihen kerma. Kaada kerma-munaseos tasaisesti muiden ainesten päälle vuokaan.
Paista 200 ⁰C n. 25 minuuttia tai kunnes piirakan pinta on kauniisti ruskistunut.
Tarjoa hieman jäähtyneenä. 

Bon appétit mes amis!


3 kommenttia:

  1. Hei Johanna luin aamun Salkkarista artikkelin Viirilän Aleksista ja hiukan tutkiessani netistä hänen tuotteitaan, niin eksyin sinun tekemään postaukseen vierailustasi succaplokki-tehtaalla. Laitoin omaan postaukseeni http://viinasilta.blogspot.fi/2013/03/knit-or-die.html linkin sivuillesi, juttusi oli niin hyvin kirjoitettu:))
    ps herkullisen näköinen sipulipiiras, kyl varmaan maistui myös vieraille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ilona :)
      Ja juu, tämä sipulipiirakka on tosi maukas ja erilailla maustettu kuin useimmat muut.

      Poista
  2. HEI Johanna!
    Minä eksyin blogiisi Hannelinen blogista. Tuo sipulipiirakan ohje sai veden herahtamaan kielelle (kuten sanonta kuuluu). Tuota ohjetta on pakko päästä testaamaan. Kiva kun pohjataikina ei ole se tavanomainen murotaikinapohja, vaan siinä on lisänä perunaa, uskompa ettei se voi olla muuta kuin hyvää.
    Aurinkoista pääsiäistä ja kiitos jo etukäteen tuosta ohjeesta!

    VastaaPoista