maanantai 13. toukokuuta 2013

Todellinen löytö!

Satuin bongaamaan Fabriinan verkkokaupassa trikoita selaillessani aivan loistavan apulaisen tarkkoihin ompeluhommiin! Stylefix -tekstiiliteippi on kaksipuolinen tekstiiliteippi, joka auttaa kiperien ja tarkuutta vaativien kohtien kiinnittämisessä (saksalaisen Farbenmixin sivuilta löytyy myös). Se ei tahmaa neulaa, kestää pesuissakin etkä tarvitse nuppineulakiinnitystä lainkaan. Tämä oli ainakin mulle uutuusjuttu - korttiaskartelussa olen kyllä käyttänut vastaavan tapaista skräppäysteippiä.


Kaksipuolinen tekstiiliteippi

Ensin testasin teippiä kierrätysmateriaalista valmistamani kassin ompeluprojektissa ja hyväksi havaittuani käytin sitä myös viime viikonlopun paitaprojektissa. Teimme nimittäin poikani (kohta 25 v.) kanssa yhteistyössä hänelle paidan viime syksynä Lontoosta Libertyltä ostamastamme ohuesta puuvillakankaasta (tana lawn). Äitienpäivä sujui näin mitä mainioimman yhteistyön merkeissä!

Sunnuntaina aamupäivällä aloitimme ompelu-urakkamme kahdella ompelukoneella. Lauantaina oli piirretty kaavat ja leikattu paidan kappaleet.


Ready, steady, sew!

Toinen kone oli työmaalta lainassa (haaveilen kyllä toisenkin oma ompelukoneen hankinnasta...) ja onneksi tästä huushollista löytyy kaikenlaista omplelutarviketta ja työvalinettä moninkin kappalein.






Kauluksen sisäreunan kiinnitys sujui kuin unelma! Ja samoin kalvosinten sisäpuolet! Kauluksessa kiinnitin teipillä vain päädyt, mutta kalvosimissa kangas tuntui jäävän sen verran löysemmälle sisäpuolella, että pistin teippiä koko matkalta.

Teippi paikalleen

Suojapaperin poiston jälkeen paikalleen asettelu ja  painelu sormilla

Sitten ompelu oikealta puolelta - sisäpuolikin on edustuskelpoinen!


Teipistä oli kyllä suuri apu ja käytän sitä aivan varmasti vastaisuudessakin, varsinkin kun rullassa on ruhtinaalliset 50 metriä tavaraa! Valmista paitaa ei vielä ehditty kuvata, sillä se valmistui niin viime tipassa ennen kuin pojan piti lähteä takaisin opikelupaikkakunnalleen, että nappien kiinnitys jäi hänen hommakseen (on kuulemma jo ommellut ne ja paitakin ollut käytössä tänään).

Stylefix-tekstiiliteippissä on siis liima molemmilla puolilla ja se on 4 mm leveää. Se on kevyttä, ei tahraa ja säilyy pesuissakin pehmeänä. Mainio apu se on myös esimerkiksi merkkien, koristenauhojen ja applikaatioiden kiinnityksessä sekä vetoketjujen, erilaisten päärmeiden ja taskujen paikoilleen asettelussa.


6 kommenttia:

  1. Kuulostipa aivan ihanalta äippäpäivältä:)) tuo teippi olisi kyl mullekkin mieleen, kiitos vinkistä. ps pojallasi hyvä maku, kangas todella upea.

    VastaaPoista
  2. aika mielenkiintoinen. kiva etteiole "tiellä" ompelussa.
    täytyy varmaan kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Olipas hyvä vinkki! Ompelukone on mulla kyllä ollut aika kauan teloilla, se kun on sellanen ruppu koko kone. Ompeleminen on muuten kivaa ja saa persoonallisia & kestäviä vaatteita.

    VastaaPoista