keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kukkalapaset


Pitkästä aikaa tartuin puikkoihin neuloakseni kirjoneuletta. Kummitytöllä oli 18-vuotissynttärit ja postissa lähti lämmittävä paketti kohti Vaasaa.


Vuonna 1994 Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistys julkaisi joukon maakuntalapasia ohjeineen ja Kainuun kukkalapaset olivat tuolloin mukana tummansinisellä pohjalla. Viime vuonna lapasiin tehtiin uusi punasävyinen väritys ja malli löytyy Taito-lehdestä 4/2010. Lapasten ohje alkuperäisellä värityksellä on myös Suuren käsityölehden numerosta 11-12/2006.
Kuvan lapaset on neulottu paksusta Pirkka-langasta puikoilla nro 3. Pohjaväri on sama kuin ohjeessa, mutta osa kuviolangoista löytyi vanhoista varastoista ja mm. lehdet ovat vihreämmät kuin ohjeessa.

Mallitilkun neulomisen jälkeen jätin lapasten sivuista yhteensä neljä silmukkaa pois, mutta loppujen lopuksi olisi ne voineet hyvin siellä ollakin, sen verran neule kuitenkin kukkakuvioiden kohdalla kiristyi... Peukaloiden kirjoneuleen toteutin hieman mallista poikkeavalla tavalla, jolloin niiden neulominen oli huomattavasti helpompaa ja jäljestä tuli tasaisempaa.


Sileytys kokonaan kastelemalla ja tumppuplokkien päälle oikomalla teki tehtävänsä - koko on toivottavasti suhteellisen sopiva. Tumppublokit olen tilannut joskus suoraan niitten valmistajalta sähköpostilla, mutta tiedän niitä myytävän Etsyn lisäksi myös joissakin lankaliikkeissä mm. FiinaNeuleessa.


Kasteltu lapanen tumppuplokin päälle oiottuna

Noita yllä mainittuja lehtiä kannattaa kysellä kirjastoista, joista niitä saattaa saada lainaksi tai ainakin niistä voi ottaa siellä kopioita.

Uusi päivitys 1.3.2013: Kainuun kukkalapasiin löytyyt nyt ohje myös Suuri Käsityö -lehden nettisivulta. Väritys ohjeessa on alkuperäinen tummansinipohjainen - valitse haluamasi värit ja tee oma versiosi! Minun tekemissäni lapasissa on pohjavärinä viininpunainen ja kukkakuvioissa kirkas punainen ja oranssi sekä vaalean punainen ja fuksia ja lehtikuvioissa pareittain neljää eri vihreän sävyä.

107 kommenttia:

  1. Kovin ovat kauniit lapaset ja kovin olisin iloinen ohjeista :)

    kkyostil (at) gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kjempefine votter.Hadde vært fint å ha mønstret til disse.Mener jeg har sett noen som er like med disse på Husfliden i Alta .
    Hilsen Irene.

    haevense@online.no

    VastaaPoista
  3. Those are really nice! Could I get the instructions? My email address is:
    helenkosings@comcast.net

    I will also ask using Google translator-

    Nämä ovat todella mukavaa! Voisinko saada ohjeet? Oma sähköpostiosoite on:
    helenkosings@comcast.net

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit lapaset! Voisinko saada ohjeet? Oma sähköpostiosoite on: taimi.mehto@luukku.com.

    VastaaPoista
  5. Minäkin haluaisn saada kukkalapasten ohjeen sähköpostiini

    puusniekka@ren.to

    VastaaPoista
  6. Voisitko laittaa minullekin ohjeen?

    meska11 (a) luukku.com

    VastaaPoista
  7. Olisin kiitollinen,kainuun kukkalapasten ohjeesta.karo610@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tervehdys! Pistäydyin tässä tutustumaan blogiisi.
    Todella kauniit ja kivan väriset lapaset! :)
    Oletko muuten koskaan neulonut mitään myyntiin?

    VastaaPoista
  9. Kiitos ajatus83 =)
    Enpä oikeasti myyntiin ole käsitöitä tehnyt, joskus harvoin pyynnöstä jollekin tutulle. Silloin tällöin olen sitä kyllä harkinnut, mutta leipätyö haittaa harrastuksia ;)

    VastaaPoista
  10. Sillä vain kyselin, kun minulla on itselläni suunnitelmissa perustaa oma yritys, jossa myyn omia käsitöitäni ja maalauksiani, sekä keramiikkaa ja olen ajatellut etsiä käsityöntekijöitä, joiden tuotteita ottaisin myös myyntiin nettisivuilleni.
    Itse en ole perehtynyt niinkään virkkaamiseen, neulontaan, taikka kudontaan, niin ottaisin mielelläni näiden alojen näppäräsormisia harrastelijoita/osaajia myyntitiliasiakkaiksi puotiini.

    Tällaista olen siis miettinyt. :)

    VastaaPoista
  11. Hei! kauniit lapaset olet tehnyt. Olisin iloinen ohjeesta. Olen etsinyt sitä jo jonkin aikaa.
    seija.korhonen(at)snowwhite.fi

    VastaaPoista
  12. Ihanat lapaset! Olisin myös mielissäni ohjeesta. Osoitteeni on rinafi(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  13. Hei shayla76!
    Yritin lähettää ohjetta sinulle, mutta se ei onnistunut. Onko postilaatikkosi ehkä liian täynnä tai onko sinulle toista osoitetta?

    VastaaPoista
  14. huomasit varmaan että @-merkki tulee sen (at) jutun tilalle? Ei tule roskapostia kun ei sitä @-merkkiä blogeissa käytä. Muuten sama alku kuin yahoon osoitteessa toimii myös gmailissa eli googlessa.

    VastaaPoista
  15. Hei! Ihanat lapaset! Voisitko lähettää ohjeen minulle osoitteeseen hiltunen.katja[at]gmail.com

    VastaaPoista
  16. Nätit lapaset! Saisinko ohjeen sähköpostiin elinavir123(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Oi onpa ihanat lapaset! Voisitko lähettää ohjeen minullekkin:) ---> loiloi_94@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Voisitteko lähettää minulle ohjeet Sähköpostiosoite: siveson[at]gmail.com

    (Sorry if that was awkwarkly phrased - I used google translate! I figured it would be more polite to ask for the instructions in Finnish!)

    VastaaPoista
  19. Olisin myös kovasti kiinnostunut ohjeesta. S-posti on oksa2248@gmail.com.

    VastaaPoista
  20. Hei Johanna!

    Kiitos kun pidät ihanaa blogia, on niin kiva käydä katsomassa käden taitojasi. Olis kiva kokeilla noita kainuunlapasia, jos vain ohjeen sais?

    kikki.raty@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Johanna, olet todellakin erittäin lahjakas knitter. Nämä lapaset ovat niin ihania.
    Tunnen hyvin inspiroi kokeilla niitä myös minun email on helixkat@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kauniit lapaset nämä kainuun kukkalapaset. Saisinki sinulta ohjeen seuraavaan osoitteeseen:Korhonen.riikka2@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ohjeen voi laittaa osoitteeseen haverinen.eeva@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Hei

    Voitko lähettää minullekin lapasten ohjeen.
    tiina@tulipesa.com

    Kiitos kovasti

    VastaaPoista
  25. Upeat lapaset, olisikohan vielä minullekin mahdollista saada ohjetta sähköpostiin: mariatiira@msn.com

    VastaaPoista
  26. Hei,
    Ihanat lapaset. Olisiko mahdollista saada ohje sähköpostiini: mzegina@gmail.com.

    VastaaPoista
  27. Heippa!
    Etsiskelin myös tuota samaista Kainuun kukkalapasten ohjetta omista SK-lehdistä mutta juuri se vuosi 2006 puuttuu!!
    Tietysti.
    Jaksaisitko laittaa ohjeen minulle myös..jos siitä ei ole sinulle liikaa vaivaa.
    kormatar@gmail.com
    Näköjään aika moni meistä tikkuilijoista on juuri nyt innostunut samoista kukkasista..=))
    Terkuin Tarja

    VastaaPoista
  28. Hei ,noin upeitten lapasten ohjeen minäkin haluaisin sähköpostiini seijamaarit@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Aivan ihanat lapaset! Minulle voit lähettää ohjeen osoitteeseen kirsisaarinen66@gmail.com. Kiitos etukäteen :)

    VastaaPoista
  30. Saisinkohan täältä Kainuun kukkalapasen ohjeen?
    Sähköpostiin seija.lumikero@gmail.com
    Kiitän jo etukäteen!

    VastaaPoista
  31. Että osaa olla nätit, kovasti odottelen sähköpostia, että saisin ryhtyä harjoittelemaan lapasten tekoa. Sähköpostiosoite jokitiet@gmail.com Kiitos jo etukäteen, jään odottelemaan innolla. ;)

    VastaaPoista
  32. voi että on nätit, saisinko ohjeen.... osoite on: miia.parkkinen4@luukku.com.

    VastaaPoista
  33. Tosi ihanat... saisinko minäkin ohjeen, osoite tiinat1@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Todella kauniit. Lehti, jossa ohje on ollut on jo aika vanha, joten eipä sitä löydy. Saisinko minäkin tuon ohjeen, osoite: pirkko.tuulihovi@pp1.inet.fi

    Kiitos!

    VastaaPoista
  35. Olen auttamattoman ihastunut näihin Kainuun kukkalapasiin ja huomaan, etten ole ainoa. Useita ohjetoiveita jo tänä vuonna. Voinko liittyä joukkoon? Ystävällisein terveisin marja-leena.virtanen@salo.salonseutu.fi

    VastaaPoista
  36. Olisin kovin kiitollinen ohjeesta,
    olen yrittänyt saada ko. suuri käsityölehtä kirjastosta, mutta ilmeisesti joku muukin on tuon ohjeen siellä huomannut ja ottanut lehden omin lupineen kun ei tunnu löytyvän. osoite mirka.fors@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Hei, minäkin olisin kovin kiitollinen lapasohjeesta!
    Marita.kivisto(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Hei! Aivan upeat lapaset ja taitavasti tehdyt. Ohjeesta kiitollinen! j.numminen@wippies.fi

    VastaaPoista
  39. Kerrassaan ihanat lapaset, jos sais jostakin ohjeen .Ohjeesta kiitollinen s.kavander@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Hei!

    Onpa ihanat kukkalapaset. Ajattelin itse yrittää kutoa samanlaiset. Voisinko saada ohjeen, kiittäen l.a.k@luukku.com

    VastaaPoista
  41. saisinko minäkin tämän lapasen ohjeen roosaboogie@gmail.com
    suur kiitos etukäteen.

    VastaaPoista
  42. Hei etsiskelin lapasohjeita ja silmiini osui tämä ihana malli !
    Ohjeesta kiittäen

    aija.kukkonen@luukku.com

    p.s. olis vielä yhdet ns. "tulppaanimallit" hakusessa, onko muitakin malleja Sinulla

    VastaaPoista
  43. Hei! Aivan ihanat lapaset, voisinko saada ohjeen? Kiitos! :)

    enmapakarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Ihanat lapaset. Tuolla ohjeella tehdyt sukat sain joku aika sitten. Voisinko saada tuon ohjeen. Olen syntysin Kainuusta :)
    Voisi tehdä äidille jouluksi lapaset.

    s.a.k@wippies.com

    VastaaPoista
  45. Upeat värit! MMiten mahtaisi onnistua kuvion tekeminen raitalangast? Voisinko minäkin saada ohjeen s-postiini: marja.hanninen@jippii.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja: yritin lähettää ohjetta sähköpostiisi, mutta tuli ilmoitus ettei se onnistunut... Voin yrittää myöhemmin uudelleen, jos vaikka postilaatikkosi oli täynnä.

      Poista
  46. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  47. Moi
    Voisitko vielä lähettää ohjeen myös minulle.
    kaise_@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Hei. Kiitos, minä myös haluaisin ohjeen.

    arja@akkia.org

    VastaaPoista
  49. Tätä ohjetta on metsästetty! Olisin kovin kiitollinen ohjeesta minna123@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olisin ylen kiitollinen ohjeesta. Ihanat lapaset!
      tuulikki.rummukainen@kotiportti.fi

      Poista
  50. Hei! Kiitän kovasti jo etukäteen jos saisin ohjeen!
    s-postini on: info@tt-neule.fi

    VastaaPoista
  51. Olisin todella kiitollinen, jos saisin näiden ohjeet. Niin kauniit ovat.
    @-posti: nonelotti@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Hei..Olisi kiva saada lapasten ohje tosi kauniit ovat..
    siti.62@suomi24.fi

    VastaaPoista
  53. Hei! Olen turhaan etsinyt ohjetta näihin kauniisiin lapasiin,
    olisin ikionnellinen jos voisin saada sen.
    Kiitos jo etukäteen!
    sallu@welho.com

    VastaaPoista
  54. Heissan....

    Tässäpä nämä ihanat ja kauniit lapaset osuivat tielleni..
    Olisin lopen kovasti onnellinen jos saisin ohejeen näihin..
    Todella kauniit tumppuset =)
    Jään jännityksellä odottelemaan postia =D)
    heli.backlund@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Olisin todella onnellinen jos saisin noiden ihanien lapasten ohjeen, kun vihdoin löysin paikan mistä se voisi olla mahdollista.
    Nyt odottelen postia.
    paulapir@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Hei! Olen turhaan etsinyt ohjetta näihin kauniisiin lapasiin,
    olisin ikionnellinen jos voisin saada sen.
    Kiitos jo etukäteen!

    Terkuin Sari
    sari.hayrynen@sinikaarre.com

    VastaaPoista
  57. Olen kuumeisesti etsinyt ohjetta. olisi ilo saada se. kiitos jo etukäteen. T:Anni, anni.kuitunen@helsinki.fi

    VastaaPoista
  58. Myös minä olisin kovin kiitollinen ohjeesta. Voisin korvaukseksi lähettää lankaa, jos liittäisit nimi ja osoitetietosi sähköpostiin.

    T. Pia pimahla @ gmail.com

    VastaaPoista
  59. Hei! Aivan hurmaavat lapaset, minäkin ilahtuisin kovasti ohjeesta!
    T. Roosa
    rolola@utu.fi

    VastaaPoista
  60. Hei

    olen yli 10 vuotta kestäneen tauon jälkeen palannut kutomisharrastuksen pariin tekemällä villasukkia urakalla, mutta kun näin oheiset tumput, alkoikin tuntui siltä, että seuraavaksi haluaisin tehdä näitä tumppuja :)

    Joten olisin tosi kiitollinen ohjeesta!

    t. Tarja
    tarjah.seppanen@luukku.com

    VastaaPoista
  61. Ihanat lapaset.Yritin etsiä ohjetta mutta muualla ei ole. Ilmat alkavat viiletä joten lapaset olisi tarpeeseen. Jos saisin ohjeen. Oikein mukavaa syksyn jatkoa.
    kristiina.aho(at)tex.fi

    VastaaPoista
  62. Upeista upeimmat lapaset! Kuin taideteokset! Olisin kiitollinen ohjeesta, kun muualta ei löydy, vaikka olen yrittänyt etsiä kyllä! Oikein ihanaa joulun odotusta!
    sypressikuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Hienot on kyl lapaset. Ohjetta olen koettanut etsiä vaikka mistä mutta ei ole tullut vielä vastaan. Ohjeesta olisi kyllä paljon apua :)

    t. Piia
    pposio85@gmail.com

    VastaaPoista
  64. hienot, upeet on lapaset !ohjetta olen koittanut etsiä mutta ei ole löytynyt mistään ,olisin tosi iloinen jos saisin ohjeen niin voisin neuloa itselleni nämä ihanat punaiset Kainuunlapaset.mukavaa joulun odotusta Kainuun tyttö. T.Arja arja.karjalainen54@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Moips! Nämä lapaset on aivan mahtavat! Olisi ihanaa saada tämä ohje ja tehdä pukinkonttiin näitä söpöläisiä!

    Terkuin
    LiLoPe
    lirpukka@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Hei,

    Todella kauniit lapaset! Voitko ystävällisesti lähettää lapasten ohjeet minullekin ulla.ollikainen@netti.fi?
    Kiitos paljon!

    T. Ulla

    VastaaPoista
  67. Hei!

    Minäkin haluaisin sähköpostiini ohjeen näistä kauniista lapasista. Olen Kainuulainen. seija.juntunen@ssvtalory.fi

    T:Seija

    VastaaPoista
  68. Heippa!

    Juuri tällaisia olen etsinytkin!! olisi mahtava saada jouluksi! :) Jaksaisitko vielä tännekin päin laittaa ohjetta tulemaan? jaanahanna.laitila@netti.fi

    Kiitos jo etukäteen!

    t: pohojammaan tyttö

    VastaaPoista
  69. Hei! Nuo lapaset on tosi hienot :) Ois kiva saada ohje. Jos jaksat, niin sähköposti olis: saila_95@netti.fi

    VastaaPoista
  70. Moi!! Upeat lapaset! Niin tasaista työtä.
    Ohje olisi kiva, jos vaikka joululahjaksi tekisi. Jos jaksat laittaa ohjeen, niin osoite; maajarvinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Kiitos, saisinko ohjeen: visu(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  72. Hei! Voisinko myös saada ohjeen - olen sitä metsästänyt jo kauan. Kiitos! paiviriitta.piipponen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  73. Ihanat nämä lapaset .Voisinko saada ohjeen...
    eeva.kemppainen1@luukku.com

    VastaaPoista
  74. Todella upeat lapaset. Voisinko saada ohjeen. Kiitos etukäteen. senja.sinisalo@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Ihanat lapaset. Saisinko ohjeen anu.roimela@hotmail.com. Kiitos etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, voisinkos minäkin saada ohjeen lapasiin.
      ailamat@omanetti.fi

      Poista
    2. Ihanat. Mulle kans.
      tarja.parviainen@elisanet.fi

      Kiitos

      Poista
  76. Hei, haluaisin niin tehdä tuollaiset lapaset, olisiko mahdollista saada ohje?
    tarimm@dnainternet.net

    Kiitos paljon :)

    VastaaPoista
  77. Ja täällä kans yksi halukas. Voisinko saada ohjeen. lispetti@wippies.fi
    KIITOS jo etukynteen! Ja hyvää joulua kaikille!

    VastaaPoista
  78. Hei! Minustakin olisi huippua saada ko.lapasten ohje osoitteeseen hasavo@suomi24.fi
    Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
  79. Aivan ihanat lapaset olet kutonut.
    Jaksaisitko vielä minullekkin ohjeen laittaa.
    sirkku1@nic.fi

    VastaaPoista
  80. voi laittaisitko minullekki ohjeen,sähköpostiini m.kiviharju@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. saisinko minäkin ohjeen sähköpostiini l_ronnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Hei, kauniit, saisinko myös ohjeen lapasiin

    heini.uimonen@luukku.com

    VastaaPoista
  83. Hei, olen etsinyt ohjetta noihin aivan ihaniin lapasiin. Voisitko lähettää ohjeen sähköpostiini: l.a.k@luukku.com.

    Kiittäen Leena

    VastaaPoista
  84. Hei,

    blogisi on ihana ja teet upeita töitä. Jos vielä jaksat, niin voitko laittaa minullekin tuon ohjeen? Jos vaikka saisin lapaset tehtyä. Kiitos! minna.ojanpera@kokkola.fi

    VastaaPoista
  85. Hei, olisitko kiltti, jos lapasohjetta vielä saa, ja laittaisit minullekin niiden ohjeen! Oikein paljon kiitoksia! riittaliisa.siren@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Olen etsinyt ohjetta ikuisuuden! Olisin todella kiitollinen, jos olisi mahdollista saada ohje knit4.lady @ gmail.com

    VastaaPoista
  87. Hei
    Kaipaisin myös ohjetta. lea.hakamaki@lemminkainen.com. Kiitos!

    VastaaPoista
  88. Heippa! Äitini on etsinyt epätoivossaan tuota ohjetta ikuisuuden! Olisin kiitollinen jos lähetät sen minulle sähköpostiin; ellue.93@hotmail.fi

    VastaaPoista
  89. Äitini harrastaa neulomista. Olisi kiva saada tuo ohje, jotta äiti pääsisi kokeilemaan. Ihana malli. sirpa.takkinen@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Moi! Aivan ihana malli :-)
    Olisin hyvin iloinen ohjeesta mikäli se vielä on jaossa?
    Osoite on tiina_milan@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. Ihanan herkulliset lapaset!
    Olisiko minun vielä mahdollista saada ohje?
    Joka tapauksessa kiitos kauniista mallista.
    Sp-osoitteeni marita.spannari@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Kauniit ja hyvin tehdyt lapaset!
    Saisinko minäkin ohje?
    pasalmi2011@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Ihanat lapaset! Haluaisin ohjeet niihin.
    S-posti on reetta.repe@luukku.com

    VastaaPoista
  94. Hei ! Kauniit lapaset! vieläkö pätee lupauksesi skannata ohje sähköpostiin? Ottaisin ohjeen mielelläni! kaija.huttula@anvianet.fi

    VastaaPoista
  95. Ihanat lapaset, haluaisin kokeilla itsekin niiden tekemistä. Saisinko ohjeen?
    Kiitos jo etukäteen!
    saara.puurunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  96. Hei, olisin erittäin kiinnostunut näiden kauniiden lapasten ohjeista, jos ehdit ne lähettää minullekin!

    Talvisin terveisin,
    hilkka.karp@edu.hel.fi

    VastaaPoista
  97. Hei! Olisiko mahdollista saada ohjetta mailitse? Aivan ihana malli!

    Terveisin,

    lotte_niemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Heippa! Minäkin tahtoisin saada noiden lapasten ohjeen,jos vain mahdollista!
    terveisin Merja Nevalainen
    sp.osoitteeni on eiole50@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Hei, Minäkin olisin kiitollinen ohjeesta
    ilona.sievanen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  100. Hei! Onpa täällä paljon ohjepyyntöjä. Sen perään minäkin kyselen, jos se vaan on enää jaossa. Kiitos etukäteen.

    ml.suonikko@bastu.net

    VastaaPoista

  101. Kiva jos saisin ohjeen lapasiin. Kutoisin parit "synttärikukat".
    Toivoo ja kiittelee

    ritva.valtonen@aina.net

    VastaaPoista
  102. Hei! Komiat on vanttuut. Minäkin haluaisin ohjeen, jos mahdollista vielä saada. Kiitos kovasti!

    marjatta.kivela-tapio@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  103. ohjetta kans vailla ann.kristiina@hotmail.com

    VastaaPoista