sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kesävaatetta


Toukokuussa, kun lämpimät säät äkisti alkoivat, tuntui siltä, että garderobini oli kesävaatteiden osalta sangen vajavainen. No, siitä se sitten lähti... Toivottavasti kesä jatkuukin pitkään lämpimänä!


Laukka-hame ja Putket-paita

Oranssi on nyt viehättänyt enemmän kuin aikaisempina vuosina. Laukka-hameen kangas löytyi Eurokankaan palalaarista. Helman tuntumaan painoin valmiilla sabluunalla kuviot. Kaava on Ottobre Woman 2/2007 lehdestä malli nro 12. Putket-trikoopaidan kangas löytyi omista varastoista. Kuviot on tehty leimasimilla painaen. Kaava on samaisesta Ottobresta kuin hamekin, malli nro 3 - lisättynä pääntien rinkula-aukolla. Puinen lempparikaulakoru on muutaman vuoden takainen kirpputorilöytö, lienee peräisin 60-luvulta. Kengät Clarksin Freckle Ice.


Oranssit yksityiskohdat


Poppy-pusero

Kansakoulussa 60-luvun loppupuolella tekemäni ruudullinen kässäpussi ja Suuri Käsityö -lehti 4/2013 innoittivat Poppy-puseron tekoon. Kaava on malli nro 3A lyhennetyllä helmalla. Koristelut ovat edenneet vähitellen, kuin jatkokertomuksena: ensi koukkunauhat, parin käyttöpäivän jälkeen kirjovalla ompelukoneella pari pientä unikkoa helmaan ja niskaan (niitä voisi olla useampikin vierekkäin - ehkä lisään vielä jossain vaiheessa) ja viimeisimpänä ristipistotekstit sekä Madeleinen häiden innoittamana vielä kruunukin muistoksi kirjontapäivästä!

Ristipistoteksteihin satuin löytämään ilmaisen nettiohjelman, jossa on kuusi eri kirjaintyyliä. Voit netissä tehdä haluamasi tekstit ja tulostaa/tallentaa ne sitten itsellesi. Historiallisia kruununmalleja löytyi nettihaulla täältä: *klik*


Ristipistoja erilaisilla kirjaintyyleillä


Tropcal-mekko

Tropical-mekon kangasvalinta on minulle aika epätyypillinen, mutta halusin värikkään trikoisen hellemekon ja tätä oli Eurokankaassa tarjolla - eikä tullut kalliiksi: 5,90 €/metri oli tämä hyvin joustava viskoosisekoite. Sopiipa alle monen eri väriset topit ja yleisilme muuttuu samalla. Kaava on Suuri Käsityö -lehdestä 5-6/2013 malli 3. Kaava on alunperin topille, mutta tein siihen pitkän helman yhdestä palasta. Sen lisäksi tein yläosasta yksinkertaisen ja käänsin reunat trikoosta leikatuilla kaitaleilla (ohjeessa yläosa on kaksinkertainen ja olisi ollut kyllä nopeampi ja helpompi toteuttaa, mutta eipä ollut niin paljoa kangasta...).


Sugarpop-toppi ja Verdant-hame

Viileämpiä sävyjä on Sugarpop-topissa, jonka kangas löytyi niin ikään Eurokankaan palalaarista seitsemällä eurolla. Kankaasta näet selvemmän kuvan täällä: *klik*. Kaava on Ottobre Woman -lehdestä 2/2011 malli 11 Palermo. Lyhensin helmaa, siirsin rintamuotolaskoksen paikan kädentielle ja ompelin piilovetoketjun selän sijaan sivusaumaan. Lisäksi pääntietä piti hieman avartaa, koska se nousi ikävästi edestä törrölle valmiina eli valmis pääntie piti vielä melkein kokonaan purkaa, mrrr :(

Verdant-hame on jo viime kesältä ja se on tehty samalla kaavalla kuin Laukka-hame. Kankaana on Eurokankaan hieman joustava, sileäpintainen Mallorca-puuvillasatiini. Aivan ihana kangas käytössä! Samasta kankaasta on valmistumassa vielä kermanvalkoiset shortsit (leikattu) ja turkoosit capri-mittaiset housut (vielä kankaana).

Taidanpa tästä taas palata toisen koneen, ompelusellaisen,  ääreen... Keep calm and sew on, girls!



7 kommenttia:

  1. Aivan ihania vaatteita! Mielettömästi tekee lisäilmettä nuo painamasi kuviot. Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on ompelukone laulanut! :) Voi että on kivoja vaatteita ja mikä parasta - samanmoisia ei tule kadulla vastaan, kun ovat uniikkiluomuksia.

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja yksilöllisiä vaatteita! Aikoinani ompelin paljonkin, mutta nyt tuntuu, ettei millään viitsisi nostaa ompelukonetta pöydälle...- ja kankaita kyllä löytyy odottamassa inspiraatiota!

    VastaaPoista
  4. Hienoja ja kauniita! Nuo painokuviot ovat kyllä todella kauniit!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! On aina niin kiva saada kommenttejanne :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja kesävaatteita oot tehnyt! Painojutut oli tosi hienoja. Samantaipaisia mitä oon suunnitellut omaan paitaani, mutta ku laiska oon ni en jaksais väsätä sapluunaa :D Pitää varmaan painaa jollain parsalla :D Tunikassa on todella kiva malli.

    VastaaPoista