keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ihan oma KAL


Something silver Veera Välimäen päällä

Kun en ole koskaan osallistunut mihinkään KALiin, niin päätin tehdä ihan oman yhden hengen KAL-projektin. Mikäli termilyhenne KAL ei ole sinulle entuudestaan tuttu, voin valaista sen tulevan sanoista Knit ALong ja tarkoittavan yhdessä samaan aikaan samalla ohjeella neulottavaa neuletyötä, yleensä virtuaalisesti netin välityksellä "kokoontuen".

Projektini on Something silver, Veera Välimäen suunnittelema neuletakki, jonka ohjeen ostin Veeran 100% rain -blogista pari viikkoa sitten. Jaan tämän KAL-projektini kanssanne näin blogin välityksellä ja toivon sen vauhdittavan työni valmistumista. Toinen "porkkana" on dead line torstaina 3.4. eli pari viikkoa on aikaa ahertaa.Tämä päivämäärä siksi, että seuraavana päivänä matkustan junalla Rovaniemelle Tekstiiliopettajaliiton kevätpäiville ja haluaisin neuletakin olevan silloin valmis. Hätätapauksessa on junassakin kahdeksan tuntia aikaa tehdä tätä...




Aluksi havittelin langaksi BC Garnin Semillaa, mutta sen saatavuus olisi tuottanut ongelmia ja sen lisäksi luin jostain blogista, että on Semilla nyppyyntyy käytössä kovasti. Mikään ei ole rasittavampaa kuin se, että suuren aherruksen tehneenä huomaa langan olevan huonolaatuisempaa kuin kuvitteli. Piti miettiä jokin muu neuletiheyteen sopiva lanka, josta löytyisi vielä sopiva värikin. Jostain syystä turkoosista on tämän neuleen suhteen tullut minulle fix idé.

Jonkin aikaa Lankamaailmassa pyörittyäni osui silmiini Du Store Alpakan Sterk. Puikkosuositus oli kyllä 3½ ja neuleen ohje on nelosen puikoille, mutta kaupan mallitilkkua tutkittuani totesin, että puolta numeroa suuremmilla puikoilla tulee ihan passelia. Hetken vielä punnitsin, pitäisikö sittenkin neuloa hillitty hiekan värinen, joka sopisi kaikkeen. Vihreääkin olisi ollut, mutta se oli liian syksyistä. Pysyin siis päättäväisesti alkuperäisvisiossani ja ostin kolmesta eri sävystä kehrättyä turkoosia. Langassa on 40 % alpakkaa, 40 % meriovillaa ja 20 % nylonia (polyamidia). Se tuntuu pehmeältä ja kevyeltä.




Ja tarttuihan sieltä mukaan puikotkin - törkeän kalliit hiilikuituiset KnitPron Karbonz-vaihtopäät. Täytyy testata, kun ei ole aikaisemmin tullut kokeiltua.




Tässä vaiheessa olen saanut aloitusreunan silmukat luotua (tein kyllä ensin pienen kokeilutilkun, josta sain tarkistettua neuletiheyden). Olen viime aikoina luonut silmukat neuloen, mutta niin, että uusi silmukka otetaan puikolle silmukoiden välistä - ei viimeisen silmukan sisältä. Näin syntyy napakka, mutta joustava aloitusreuna. Neule aloitetaan pääntieltä ja neulotaan siis ylhäältä alaspäin ja ilman saumoja. Ohje on englannin kielinen, kuten kuvasta voi erottaa, mutta sitä voi tilata suomenkielisenä nimellä Melkein hopeaa Villavyyhdistä.

Tänä iltana ehtii vielä muutaman kerroksen neuloa sohvannurkassa Hyviä ja huonoja uutisia sivusilmällä vilkuillen. Päivitystä projektin etenemisestä täällä blogissa varmaankin parin päivän kuluttua. Nähdään!

P.S. Huomasin juuri, että tämä on 101:s blogipostaukseni! Jee \ (^_^) /

4 kommenttia:

  1. Mulle tollaiset hiilikuituiset vaihtokärjet ois tarpeen, varsinkin 3mm puiset on turhan herkkiä hajoamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on Lankaideassa halvempia kuin Lankamaailmassa http://www.lankaidea.fi/product_catalog.php?c=54

      Poista
  2. Mulle tollaiset hiilikuituiset vaihtokärjet ois tarpeen, varsinkin 3mm puiset on turhan herkkiä hajoamaan..

    VastaaPoista
  3. Hieno aloitus, odotan mielenkiinnolla jatkoa :)

    VastaaPoista